maanantai 11. marraskuuta 2013

Suklaajuustokakku

Söin tätä ensimmäisen kerran lapsena kaverini syntymäpäivillä ja rakastuin kakkuun heti. Ja nyt kun ystäväni pyysi itselleen synttärikakkua, joka on suklainen päätin heti, että teen tätä kakkua. Hieman jouduin taas soveltamaan, kun ei kaikki mee aina niinkuin suunnittelee. Kyseessä on siis periaatteessa täytekakku, missä on suklaapohja ja välissä sekä päällä on suklainen tuorejuustotäyte.

Pohja: 
4 munaa
1,5 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta

Ensin vatkataan munat ja sokeri hyvin vaahdoksi, jonka jälkeen lisätään muut aineet siivilän kautta. Mulla itselläni kävi niin hassusti, että ensimmäinen kakku lässähti ihan täysin, joten tein kaksi eri kakkua, joista toinen onnistui sitten paremmin, mutta päätin käyttää kaikki pohjat kakkuun. Varsinkin kun päätin jo, että halua kolme kerrosta. Taikinan pistin 24cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan, joka oli voideltu rasvalla. Melkein paras tulisi, jos tekisi sen 20cm vuokaan, niin saisi helposti sen 3 kerrosta leikattua yhdestä pohjasta. Kakku paistetaan 175 asteisessa uunissa n. 20-30 minuuttia.

Kakku ennen uuniin menoa

Täyte:
1 levy tummaa suklaata
200g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
2-3 tl vaniljasokeria
4 dl kuohukermaa

Kerma vatkataan vaahdoksi, suklaa sulatetaan vesihauteessa. Sekoitin sulatetun suklaan ensin tuorejuustoon, jonka jälkeen sekoitin sen varovasti kermaan, johon olin vatkausvaiheessa lisännyt sokerit.

Kakun täyttö, pursotusta vaille valmis
Sen jälkeen leikkasin pohjat niin, että sain kolme suunnilleen samanpaksuista kerrosta ja kostutin kerrokset kahvilla. Ja laitoin väliin sekä päälle täytettä. Itse tein puolitoista kertaisen täytteen, koska halusin pursottaa sivut ja tiesin että siihen menee enemmän täytettä.

Valmis kakku.
Kakusta tuli taas tosi hyvä, eipähän näillä aineksilla voi epäonnistua. Aika makea ja suklainen kakkuhan se on, mutta minä tykkään ja suosittelen kaikkia suklaanystäviä tätä kokeilamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti