torstai 20. maaliskuuta 2014

Tuulihatut makealla täytteellä

Tällä kertaa vuorossa oli perinteiset tuulihatut, kun katoin ohjelmaa missä etsitään suomen parasta leipomoa. Ja siellä oli tehtävänä tehdä tuulihattuja ja matkin vielä vähän yhden niistä täytevaihtoehtoa kun tein vadelmasta täytteen.

Ohje: 
100 g voita
3 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
3 kananmunaa

Ensin kiehautetaan kattilassa vesi ja voi seos, jonka jälkeen lisätään siivilöidyt venhäjauhot (johon sekoitettu leivinjauhe). Taikinan pitäisi sekoituksen jälkeen irrota kulhosta, samanlailla ku näkyy alla olevassa kuvassa.

Taikina ennen munien lisäämistä
Sen jälkeen pitää antaa taikinan jäähtyä kunnolla ennen munien lisäämistä, ettei munat kypsy sekoittaessa. Munat lisätään yksi kerrallaan hyvin sekottaen sähkövatkaimella.

Taikinan tulee olla aika sitkeää, kun se pursotetaan pellille sopivan kokoisia tuulihattuja. Niiden väliin pitää jättää aika reilusti tilaa, koska ne kohoavat aika paljon.

Pursotetut tuulihatut ennen uuniin menoa.
Tuulihatut paistetaan uunissa 200 asteessa noin 20-30 minuuttia, kunnes niiden väri on kauniin ruskea. Uuninluukkua ei saa avata kesken paistoa, tai ne lässähtävät!

Tuulihatut uunista tulon jälkeen.

Vadelmatäyte:

200 g pakastevadelmia
200 g tuorejuustoa
2 dl kermaa
2 liivatelehteä
tilkka vettä
oman maun mukaan sokeria

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma. Sekoita tuorejuusto ja vadelmat keskeneään. Lisää kerma. Liota liivatelehdet tilkkaan kuumaa vettä ja sekoita vähän kerrallaan täytteeseen.

Leikkaa tuulihatut puoliksi ja pursota reilusti täytettä sisälle. Ja niin tulee herkullisia tuulihattuja.

Valmiit tuulihatut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti