perjantai 21. helmikuuta 2014

Mansikka-suklaakakku

Löysin kaapinpohjalta tosi vanhan lehtileikkeen, missä oli herkullisen kakun ohje. Taitaa olla ohje ennen juustokakkujen kulta-aikaa, eli vanha. :D

Valmis kakku!

Tee ensin mansikkapyree eli sulata n. 500 g mansikoita ja sen jälkeen survo ne sauvasekottimella. Lisää halutessasi vähän sokeria.

Pohja:
2 munaa
1 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta

Vuoraa irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat voilla. Vatkaa sitten munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sen jälkee siivilöi kuivat aineet sen sekaan varovasti sekoittaen. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 15-20 minuuttia.

Kostutukseen:
Mansikkapyrettä (sulatettuja mansikoita, jotka on survottu ja lisätty hieman sokeria)

Suklaatäyte:
4 liivatetta
200 g taloussuklaata
200 g tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl vahvaa kahvia
2 dl kermaa

Laita ensin liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sen jälkeen vatkaa kerma ja laita se kylmään. Sulata sen jälkeen suklaa vesihauteessa. Sitten sekoita kulhossa tuorejuusto sokereiden kanssa hieman löysemmäksi, johon lisäät sitten sulan suklaan. Sen jälkeen sekoita kerma hyvin varovasti massaan. Kuumenna kahvi ja sulata liivatelehdet siihen ja sekoita varovasti vähän kerrallaan seokseen.

Levitä mansikkapyreetä valmiin kakkunpohjan päälle ohut kerros, jonka jälkeen kaada suklaatäyte vuokaan. Pistä hetkeksi jääkaappiin.

Mansikkatäyte:
loput mansikkapyreestä
2 rkl vettä
2 liivatelehteä

Laita taas ensin liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kun ovat pehmenneet sulata ne pieneen vesimäärään ja sekoita mansikkapyreeseen. Kaada seos vuokaan suklaaseoksen päälle ja anna hyytyä mielellään yön yli.

Kakusta tuli tosi herkullinen ja aika helppo tehdä, ulkonäkö olisi saanut ehkä olla vähän kauniimpi. Ja unohdin taas ottaa tekovaiheesta kuvia, pitäis yrittää muistaa. :D

lauantai 15. helmikuuta 2014

Marengit

Tein viime jouluna joululahjaksi ihmisille ensimmäistä kertaa marenkeja ja innostuin taas niiden tekemisestä. Tässä on tosi simppeli ja helppo ohje niiden tekoon, muutaman asian kun muistaa ni tulee hyviä!

Tein tällä kertaa marianne-marenkeja, eli laitoin massaan mariannerouhetta. Olen kokeillut myös turkinpippurirouheella ja melkein mielikuvitus on rajana mitä sinne sekaan voisi pistää. Mitään hirveän "kosteata" ei sekaan kannata pistää. Voi myös jos haluaa jättää seasta kaikki pois ja tehdä kauniin valkoisia. Minun tämän kertaiset marengit on hiema peigejä mikä johtuu seassa olevasta mariannarouheesta. Seuraavalla ohjeella tulee n. yksi pellillinen.

Ohje:
2 kananmunan valkuaista
100 g (n. 1,15dl) sokeria
mariannerouhetta maun mukaan

Ensin erottele valkuaiset kulhoon ja vatkaa niitä kovaksi vaahdoksi, kun vaahto alkaa kovenemaan lisää sokeria pienissä erissä koko ajan sekoittaen sähkövatkaimella. Sen jälkeen kun seos on kiiltävä ja ei tipu kulhosta vaikka sen kääntää ympäri on seos valmis. Sen jälkeen sekoitin nuolialla rouheen.

Sitten seos pursotinpussiin ja ei kun pursottamaan pellille, siinäkin on vain mielikuvitus rajana, että minkä kokoisia/muotoisia haluaa tehdä! Paisto tapahtuu 120 asteessa ja paisto aika riippuu hyvin paljon marengin koosta, mutta itsellä on aika ollu yleensä aika lähellä puoltatoista tuntia. Ne ovat siis valmiina kuivia ja kevyitä. Ja jos haluaa tehdä isomman satsin näitä voi pellit laittaa yhtä aikaa uuniin vaikka ei olisikaan kiertoilmauuni.

Valmiit marengit
Marenkeja voi syödä sellaisenaan tai sitten esimerkiksi ne kun murskaa sopivat jäätelön sekaan todella hyvin!

torstai 13. helmikuuta 2014

Leipomishaaste #1 Macaronsit -Jasmin-

Koska telkkari on nyt täynnä kaikkia leivonta ohjelmia ja melkein jokaisessa on jossain vaiheessa tehty Macaronsseja. Ja niitä on mainostettu vaikeiksi, mutta herkullisiksi ajattelin sen olevan sopiva aihe ensimmäiseen haasteeseen. Mä nyt kirjoittelen sen ohjeen tohon alle, koska mun oma tarkoitus on myös tallentaa reseptejä tänne blogiin ja löytää ne helposti täältä.

Taikina:
100 g mantelijauhetta
180 g (3dl) tomusokeria
2 kananmunan valkuaista
1rkl erikoishienoa sokeria
(elintarvikeväriä)

Sisälle: 
MacKay'sin Lemon Curdia

Sekoita mantelijauhe ja puolet tomusokerista keskenään.

Vaahdota huoneenlämpöisiä valkuaisia hetki yleiskoneella tai sähkövatkaimella. Lisää hienosokeri ja jatka vatkaamista, kunnes valkuaisvaahto on kovaa. Lisää loppu tomusokeri vähitellen ja vatkaa seosta vain sen verran, että seos on kiiltävää.

Sekoita manteli-tomusokeriseos lopuksi valkuaisvaahdon joukkoon. Taikina on valmista, kun taikinaan lusikalla vedetty vako ummistuu noin 10 sekunnissa. Jos vako ei ummistu, jatka sekoittamista (sekoittaminen löysyttää taikinaa). Toista vakotestiä, kunnes taikina on sopivaa. Jos haluat värikkäitä leivonnaisia, värjää taikina tässä vaiheessa elintarvikevärillä. Jauhemainen olisi parasta, mutta itse käytin nestemäistä.

Pellille pursotettuna

Pursota seoksesta halkaisijaltaan noin 2 cm:n nokareita leivinpaperin päälle pellille. Voit tehdä nokareet myös kahdella lusikalla. Anna pohjien seistä huoneenlämmössä noin puoli tuntia. Paista 150 asteessa 10-15 minuuttia. Anna jäähtyä. Irrota pohjat varovasti.

Valmiit tuotokset
Omani onnistui yllättävän hyvin ja niistä tuli ihan kauniin näköisiä. Innokkaana sitten odotin, että pääsen niitä maistamaan. Mutta todellisuudessa en tykkää mantelinmausta oikein, joten nämä on mun mielestä aika pahoja. :D Että en näitä ainakaan varta vasten itselleni tekisi. Tulipahan kokeiltua!

Leipomishaaste #1 Macaronsit -Mira-

Ensimmäisestä leipomishaasteesta selvitty jotenkuten kunnialla. Jasminin päätöksellä ensimmäinen leivontahaaste oli siis macaronsit. Oon kerran aiemmin kokeillut tehdä macaronseja ja ne meni niin metsään ku vaan mahdollista. Silloin päälimmäinen ongelma oli ainakin se, että taikina oli liian paksua.

Tälläkertaa lähdettiin liikenteeseen ihan perus ohjeella, joka oli Pirkan.

Taikinan kanssa ei ollut sen suurempia ongelmia. Ainoastaan mantelijauhojen siivilöiminen oli hirvittävän hankalaa, koska oon aikanaan ollut urpo, ja ostanut perinteisen siivilän sijaan TÄLLAISEN. Mantelijauho ei millään halunnut tulla siivilän läpi.



Ensimmäinen pellillinen halkeili ja lässähti, ja päättelin sen johtuvan siitä, että macaronsien olis pitänyt olla huoneenlämmössä pidempään kuin 15 minuuttia. Toisen pellillisen (joka oli pöydällä hieman yli puoli tuntia) kanssa tällaista ongelmaa ei ollut, ja niistä tuli kiiltäviä ja ne ei halkeillut.


Halkeilusta ja lässähdyksestä huolimatta  maistuivat hyvältä.


Tässä toinen pellillinen, joka onnistui mainiosti. Tässä pellillisessä ei ollut yhtäkään haljennutta yksilöä ja homma onnistui muutenkin aivan mainiosti.

Käytin macaronsien täytteenä MacKay'sin Lime Curdia, joka oli mukavan kirpeä makeiden macaronsien väliin.

-Mira-

tiistai 11. helmikuuta 2014

Nopeat mustikkamuffinit

Meille oli sunnuntai-iltana tulossa vieraita, eikä ollut mitään tarjota. Muistin että meillä oli mustikoita pakastimessa, ni päätin sitten ykskaks yllättäen leipoa vähäsen. Tää oli siitä kiva resepti, ettei tässä tarvinnut vatkata mitään. Kuivat aineet vain sekoittaa, jonka jälkeen muut aineet päälle ja sekoittaa massa tasaiseksi.
Itse tein puolikkaan taikinan, josta tuli 10kpl, mikä tarkoittaa sitä, että kokonaisesta tulee n. 20kpl.
Annostelin taikinan vuokiin jäätelökauhalla, mitä eräs ystävä suositteli tasakokoisten muffinien aikaansaamiseksi.



Mustikkamuffinit n. 20kpl:

3½ dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 dl mustikoita
1 dl kermaa tai maitoa
100g voita (1 dl jos käytät pullomargariinia)
2 munaa


Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään. Lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Sulata rasva.
Jaa taikina vuokiin (itse laitan aina kaksi paperista vuokaa päällekkäin, ettei muffinit leviä pitkin uunia.) Paista 200 asteisessa uunissa n. 15 minuuuttia.




Muffineista tuli tällaisella pikataikinalla hyvin kuohkeita ja maukkaita.