keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Tästä se lähtee!

Kumpikaan meistä ei ole ammattileipuri ja tarkoituksena on enemmän esitellä sellaisia ohjeita joita kuka tahansa voi ja osaa tehdä. Tässä blogissa esitellään rehellisesti kuinka leivonnaiset voivat mennä metsään, minkälaista sotkua keittiössä voi saada aikaiseksi ja millaiseen epätoivoon bloggaajat voivat joidenkin kokeilujen kohdalla vaipua. Itse en osaa pursottaa, tehdä hienoja sokerimassakoristeita, saati edes laittaa kermavaahtoa sileästi täytekakun päälle. Samalla blogista tulee meidän molempien kasvutarina kotileipureina.

-Mira-

Itse olen ammatiltani ravintolakokki, mutta päivääkään en oo sitä työtä tehnyt, ainakaan palkkaa vastaan. Jotenkin kumminkin tuo leivonta on kiinnostanut enemmän. Itse lähdin tähän mukaan ihan sillä, että saisin ehkä vähän enemmän inspiraatiota leipomiseen ja tulisi leivottua useammin. Vielä ku keksis jonkun, joka söisi kaikki leipomukset. Yksi oma tavoitteeni voisi olla, että tekisin jossain vaiheessa jonkun kakun, missä olisi sokerimassakuorrutus. Vaikka olen kyllä itse enemmän kerma ihmisiä, koska tykkään pursottaa erilaisia malleja ja kuorutuksia. Innolla jään odottamaan miten onnistuneita tai epäonnistuneita luomuksia saamme aikaan!

-Jasmin-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti